Elämysviennistä vahvaksi visioksi ?

Tammikuun puolessa välissä uutisoitiin Lappeenrantaan käynnistyvästä noin 300 MEUR suuruisesta elämyskeitaan rakentamishankkeesta tai oikeastaan merkittävin osin olemassa olevien rakenteiden hyödyntämisestä. Se on arvoltaan jopa suurempi kuin noin 400 km ylempänä olevan Vuokatin vastaava - valmis ja toimiva matkailukeskus. Kun karttaa silmäilee näitten kahden pisteen välillä, jää siihen sopivasti Savonlinnan elämyspyydykset, Valamon alue, Kesälahden ja Kiteen "katiskat", Outokummun kaivosmaailma, Runon ja Rajan tie, Joensuun ostosparatiisi,Kontioniemen elokuvakylä,Koli ja Kivikeskus, Nurmeksen houkutukset ja monet muut elämyskohteet. Lähes koko aluetta yhdistää vesistöt, junaliikenne, puolenkymmentä lentokenttää ja kumipyörille käypäset valtatiet.Mikä merkittävintä, kokonaisuus palvelee ympärivuotisesti. Yliopistot ja muut koulutuslaitokset kuhisevat vaihto-oppilaita eri maista ja luovat osaltaan valmiin jatkuvasti uusiutuvan informaatiokanavan. Elämysalueella kauppa ja kulttuuri "kättelevät" sopuisasti toisiaan ja näin myös taiteen tekijöille syntyy jatkuvasti uusia ansaintamahdollisuuksia.Venäjän kehitys on jo todistanut mahdollisuudet elämysviennille, mihin myös ostosmatkailu voidaan hyvin laskea. Jonkinmoinen elämyshän se ostostapahtumakin on ulkoa tuleville. Eipä ole kaukana hetki, jolloin yksin Joensuussa pyörähtää 100 000 venäläistä vuodessa. Se vastaa melkoista teollisuuslaitosta.Aasian kehitys luo koko Euroopalle valtavan matkailupotentiaalin ja siinä kilpailussa Itä-Suomen 400 km x 200 km suuruisella monipuolisella elämyskeitaalla on varmasti paikkansa. Tähän pitäisi palvelukonsepteissa valmistautua ajoissa.Vaikka edellä kuvattu iso elämyskeidas ei tarjoa pikavoittoja - sitä ei voi siirtää koskaan mihinkään. Vientiin liittyvät työpaikat ovat vankasti alueella ja vieläpä sopivasti hajallaan pitämässä reuna-alueitakin asuttuna.Viitaten otsikkoon, onko meillä varteenotettavampaa ja konkreettisempaa mahdollisuutta kuin elämysteollisuuden edelleen kehittäminen. Puunjalostus ja metalli ovat tuohensa tuottaneet ja toki tuottavat edelleen - mutta kasvun varmistajiksi niistä ei ole.

Hallitushommissa 2009

Aloitin 2.2.2009 blogikirjoittelun teemalla "hallitustyöskentelystä muutosvoimaa". Enpä arvannut silloin millaisia haasteita yrityksille kuluvana vuonna koituisi ja kuinka riittämättömäksi on oma asiantuntemus välillä osoittautunut. Tämän ja tuon ensimmäisen blogin väliin mahtuu yhteensä noin 50 hallituksen kokousta ja lukuisia tunteja välipohdintaa ja kirjeenvaihtoa. Taantuma on osoittanut, että vaikka yritykset ovat toimintatavoiltaan, osaamisiltaan ja kulttuureiltaan täysin erilaisia - makrotason muuttujat ovat pitkälti samanmoiset ja lähtöisin samoista elementeistä. Omavaraisuuden merkitys vaikeitten aikojen ylipääsemiseksi on korostunut pankkien käköttäessä siilipuolustuksessa. On aivan eri asia suunnitella ja hoitaa päivittäistä toimintaa 50 %:n kuin 15 %:n omavaraisuusasteella. Tosin on samalla hönkäisyllä todettava, että liian pullakka lompakko on osaltaan hidastanut toimeen tarttumista. Kun 10 litran sankosta valuu litra sitä ei heti huomata, mutta kun 2 litran kannusta holahtaa puolet niin jopas tukka nousee pystyyn ja hallituskin voi aikailematta kutsua itsensä koolle suuntaamaan tykistöä uudelleen. Nyt kannattaa uuden vuoden kunniaksi tarkentaa yrityksen tavoitteita ja virittää seurannan mittareita herkemmälle. Tuottavuuden ja tehokkuuden vaatimukset ovat taas kovaa "valuuttaa". Ja nyt erityisesti kun useimmilla toimialoilla paluuta entiseen ei todellakaan ole. Kyllä sen pitää näkyä rakenteiden suunnittelussa. Toivotan parhainta menestystä kaikille yrityksille tulevalle vuodelle 2010. Haasteita riittää mutta tunneleitten päässä on huomattavasti enemmän vihreää kuin vuosi sitten.

Kriiseistä voimaa uuteen kehitykseen

Olen 24 konsulttivuoteni aikana kohdannut useita vakavia kriisejä, jotka ovat johtaneet tervehdyttämisoperaatioihin yrityksissä. Kriisin synnyttäjä on useimmiten ollut yritystä kohdannut ulkopuolinen häiriö, mutta eipä tuntematon ole kriisi, minkä aiheuttaja löytyy yrityksen sisältä. Yrityksen suunnan muuttamisen näkökulmasta tuntuu joskus siltä, että tarvitaan tarpeeksi suuri vastoinkäyminen, että uudenlainen kehitys ylipäätään on mahdollista.Urautunut organisaatio on usein ylipääsemätön este uuden luomiselle. Niin karulta kun se voi tuntuakin - konkurssin reunamalle joutuminen tai vaikkapa keskeisten avainhenkilöiden äkillinen lähteminen pöläyttää sen verran koko henkilöstöä, että uuden suunnan valitseminen mahdollistuu.Kunnon konflikti voikin olla "ilon päivä" yrityksen elinkaaren jatkumisen kannalta. Kun taantuma on laittamassa yrittäjän ja yrityksen polvilleen - on organisaatio valmis kuuntelemaan uusia avauksia avoimin aistein. Tähän sisältyy suuri mahdollisuus. Kriisin velloessa kannattaa ottaa organisaatio mahdollisimman laajalti mukaan pohtimaan keinoja tilanteesta selviämiseksi.Porukalla ratkaisun hakeminen on siinäkin mielessä suositeltavaa, että uusiin toimenpiteisiin sitoutuminen on aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin.

Kaivostoiminta ja Luovat toimialat

Onpa kaksi mielenkiintoista ja hieman samasuuntaistakin toimialaa.Molemmat ovat Suomen kannalta merkittäviä ja taloudelliselta arvoltaan lähes samansuuruisia. Muistini mukaan kumpainenkin on erikseen noin 3 % bruttokansantuotteesta. Kolmekymmentä vuotta sitten hiipumassa ollut kaivostoiminta sai uutta potkua vuolukiven käytöstä Pohjois-Karjalassa. Pampalon kultakaivos Ilomantsissa on myötätuulessa ja tositoimet alkanevat jo 2010 puolella. Merkittävät Ilomantsin Möhkön perinteet rautamalmin suurtuottajana ovat yllättäen saamassa jatkoa. Niin - missä se sitten kahden alan synergia oikein on. Se on mielestäni siinä, että mineraaleja kaivetaan (luodaan) maasta jalostettavaksi kun vastaavasti luovilla aloilla kaivuutyö tehdään ihmisen pääkopasta.On hienoa, että kaivostoiminnan loputtua on ympäri Suomea kaivoksiin ja vanhoihin kaivosrakenteisiin synnytetty uutta ilmettä - useimmiten se on luovaa toimintaa. Outokummussa syntyi Vuorenpeikon maa, kaivosmuseo, teatteria - ja uutta kehitystä alueelle on odotettavissa. Vuolukivikaivosten lähelle on rakentunut jo sen toiminta-aikana kivikeskus, joka jo sinällään on elämys.Lisukkeena ovat jokavuotiset mahtavat kansainvälisen tason taidenäyttelyt. Möhkön kesäteatteri vetää tuhansia ja taas tuhansia katsojia vuosittain. Onpa noilla kahdella toimialalla kuitenkin yksi merkittävä ero; mineraalit loppuvat aikanaan mutta luovat alat kehittyvät sukupolvelta toiselle sitä enemmän mitä enemmän kaivuutyötä tehdään.

Suomi nousuun määrätietoisella kehitystyöllä

Oli ilahduttavaa lukea viime viikolla yrityksien kehityshalusta verrattuna aikaisempaan (ja aikaisempiinkin - näin uskon) vuoteen.Tekesille jätettyjen hakemuksien määrä oli arvoltaan peräti 40 % korkeampi kuin edellisvuonna. Osansa positiivisesta kehityksestä saavat ottaa Tekes, TE-keskukset sekä meillä kuntien kehittämisyhtiöt ja Tiedepuisto, jotka ovat vuosia patistelleet yrityksiä kehitystyöhön. Nyt se kantaa osaltaan hedelmää. Meidänkin yrityksessä käynnistettiin alkuvuonna sen historian merkittävin hanke - luoda kokonaan uusi asiantuntija - ja koulutustuotepaketti meille uudelle asiakasryhmälle. Toivon että kaikki organisaatiot - myös oppilaitokset ja kuntien kehitysyhtiöt laittavat oman toimintansa puntariin tilanteessa, missä elinkeinoelämän mahdollisuuksia maailmalla aukaistaan ja toisaalta tuttuja teitä suljetaan. On syytä kyseenalaistaa kaikki olemassaolevat strategiat ja tarkistaa ollaanko varmasti oikealla tiellä. Mutta sitten se kolikon kääntöpuoli viime viikon Tekes uutisista. Kehitykseen myönnettävät rahat ovat loppumaisillaan vaikka vuotta on kolmannes jäljellä. Nyt jos koskaan valtiovallan tulisi tarttua yrityksien kehityshaluun. Tätä tilaisuutta ei saisi hukata, koska kysymys on todella suuresta mahdollisuudesta koko Suomen kannalta.Yrityksistä valtaosa ei pysty eilispäivän konsteillaan pitämään yllä elinvoimaansa saati sitten kasvamaan. Edellisestä 90-luvun lamasta noustiin Nokian ja samaan toimialaan kuuluvien yritysryppäitten toimiessa vetureina. Nyt olisi mahdollisuus saada laaja yritysrintama eri toimialoilta kehityksen keulaan. Yritykset ovat valtaosin pieniä, mutta kun niitä on paljon, se takaa yhteiskunnalle pitkäjänteisemmän tulevaisuuden ja positiivisen työllisyyden kehityksen. YHTEISKUNNAN ELVYTYS KEHITYKSEN KAUTTA, MISSÄ KAIKKI TAHOT OVAT MUKANA, voisi olla se uusi suuri operaatio, josta Suomi muistetaan kymmenien vuosien päästä.

Lähteekö reaalitalous nousuun?

Toukokuun blogissa "nousu häämöttää" arvioin reaalitalouden nousun alkavan syyskuussa. Arvio perustui viisaimpien tekemiin tilastoihin jossa taantuman alkamisen ja rahamarkkinoiden nousun alkamisen välistä aikaa on seurailtu lähes 100 vuotta. Näkemykseni toukokuussa, että rahamarkkinat alkoivat pysyvästi elpyä huhtikuussa on voinut sattumalta jopa osua oikeaan. Tänään Helsingin pörssi oli parantanut markkina-arvoaan 6 kk:ssa lähes 20 %. Ja kyllä uskomukseni on, että pysähtyneisyyden tila päättyy syyskuussa ja pyörät alkavat pyöriä oikeaan suuntaan. Toivon hartaasti että pankkimaailma pystyisi nousemaan takakenosta edes lähemmäksi pystyasentoa ja ensi vuonna siirtymään etunojaan. Lieväkin kasvu tästä tilanteesta tarvitsee monissa yrityksissä käyttöpääomaa ja erityisesti sidosryhmien luottamusta.Vaikka teollisuuden vienti on surkeassa jamassa, pohja on saavutettu. On toki uusiutumisen aika, jossa menee vuosia. Siihen minä uskon teollisuudellamme olevan kykyä onpa sitten kysymys laivateollisuudesta tai konepajoista. Ryhtiä ja ennakkoluulottomuutta tarvitaan - erityisesti tuotekehityspuolella ja henkilöstön kehittämisessä.Mielestäni emme ole millään meille merkittävällä sektorilla jääneet eurooppalaisesta tasosta jälkeen - Aasialla menee vain Eurooppaa lujempaa ja kustannusrakenne on toistaiseksi (vielä 10...20 vuotta) huomattavan edullinen. Mutta koko ajan syntyy markkinamahdollisuuksia ja aasialaisten vaurastumisen myötä avautuu meille pohjoiskarjalaisillekin uutta peltoa kynnettäväksi. Yliopiston ja ammattikorkeakoulun rooleilla näen vähintäin yhtä suuren merkityksen kuin niillä oli 60-ja 70 luvun murroksessa. Nyt viimeistään on aluehallinnon, yritysmaailman ja koulutusjärjestelmän puhallettava voimakkaasti yhteiseen hiileen ja luotava maakunnalle uutta tulevaisuutta. Otetaanpa nyt arvon kolleegayrittäjät täysi hyöty irti oppilaitoksistamme. Nyt on aktivoitumisen paikka ja aika.

Ajankäytön hallinnasta

loman jälkeinen toinen ns. työpäivä etenee hyvää vauhtia. Jälleen kerran pohdiskelu johtaa mieliaiheeseeni - ajankäytön hallintaan. Mielestäni ajankäytön suunnittelu on keskeinen osa elämisen suunnittelua. Siihen kuuluu työ, perhe, vapaa-aika ja itsensä kehittäminen. Noitten neljän elementin välillä tulisi olla tietty tasapaino ainakin pidemmällä aikajänteellä. Rullaava vuosi (siis tästä hetkestä eteenpäin) on sopiva iso mittari ja siitä sitten itsekukin voi pilkkoa ajankäyttöään pienempiin jaksoihin aina päivätasolle asti. Isot asiat (nuo neljä näkökulmaa)kyllä hyvin pystyy laatimaan pääkoppansa sisälle ilman muistiinpanovälineitä ja arvioimaan vaikka iltayöstä miten tasapainoilu sujuu. Olen huomannut että erityisesti yrittäjillä ja taiteilijoilla tuppaa tasapaino ajankäytössä "vinoutumaan" ja laiminlyönnin kohteeksi joutuu useimmiten vapaa-aika ja itsensä kehittäminen. Yrittäminen/työ voi helposti anastaa nukkumattomasta ajasta 80 %, perheelle jää 15 % ja viimeinen 5 % onkin sitten helppo tuhlata tuskailuun kun "aika ei riitä mihinkään". Suositukseni on että työhön käytettävä aika ei ylittäisi 50 %, perheen hyväksi riippuen esim. lasten kasvuvaiheesta ja puolison tilanteesta voisi käyttää 25 % ja loppu jakaantuisi sitten aika tasan vapaa-ajan ja "minä itse" kesken.Työhön liittyvä ajankäyttö vaatii ilman muuta suunnitelmallisuutta ja jonkinmoisen kalenterinhallinnan. Uskallan väittää että esim. yrittämiseen käytetystä ajasta 20..30 % tuottaa 70...80 % tuloksista - joten tehostettavaa olisi valtavasti (suorittava työ on tietysti eri asia mutta sielläkin suunnitelmallisuudella saataisiin paljon hyvää aikaan). Vanha sananlasku "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää edelleen pintansa kunhan vain muistaa tuon lopun - vain "puoliksi tehty".